sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Näin se ois aika...

Tässä tämä olisi näin ollen viimeinen (jopa hurjat KOLMAS) blogitekstini tämän opintojakson aikana! Vasta näin hyvissä ajoin kun opin tätä käyttämään!... noh..

Tulen kaipaamaan opintoja ja opiskelua, nyt pitäisi sitten suunnata kohti työelämää, joka jo kolkutteleekin sopivasti oven takana. Jatkan toistaiseksi uraani Kuopion Liikenteellä, mutta luvassa olisi uusia tuulia myös työrintamalle, joten... jännityksellä odotan mitä tuleman pitää!

Luultavasti jatkan tätä blogin kirjoitusta nyt kun pääsin vauhtiin - vaikka sitten ihan omaksi ilokseni, tai tiedä sitä jos onnistuisi innostamaan muitakin kyseisen alan pariin! Ei koskaan tiedä.. :)

Mahtavaa kevättä kaikille!







Lopun ajan pohdintoja...vai alun ajatuksia?

Näinpä on tämäkin opiskelu- aika hiljalleen takanapäin, enkä ole vielä päivääkään harmitellut sitä, kuinka pari vuotta sitten vaihdoin lennosta alaa. Aluksihan minun piti opiskella itseni kokiksi - vaan kuinkas sitten kävikään....? Huomasin olevani kenties väärällä alalla, ei sillä ettei kokkaaminen olisi mieleistä, mutta jokin puuttui..kenties into tai motivaatio alaa kohtaan.

En kuitenkaan halunnut opintojani lopettaa, vaan otin selvää, josko olisi mahdollista vaihtaa alaa toiseen - ja pian huomasinkin olevani matkalla toimitilahuoltajaksi! Kuinka siitäkin tuntuu olevan vasta niin vähän aikaa....

Tämänkin ajan sisällä on tapahtunut kaikenlaista - olen käynyt läpi masennuksen ja todella pahan taloudellisen kuilun, olen aloittanut uuden elämän, tehnyt töitä yötäpäivää, saanut työpaikan, menettänyt ihmisiä ja löytänyt niitä oikeita tilalle (muun muassa parhaan ystäväni löysin koulusta), saanut elämäni taas rullaamaan ja löytänyt inspiraatioita asioista opintojen ulkopuolella, jotka puolestaan ovat tukeneet tätä tietä.



Ennen kaikkea haluaisin kiittää opettajia, jotka ovat minua jaksaneet kaiken sotkunkin keskellä. Olen hyvä ihminen, jonka elämäntilanne on välillä heitellyt minne sattuu, mutta yrittänyt olen skarpata loppuun asti. Varmaan olen aiheuttanut huolta ja harmaita hiuksia, mutta silti olette uskoneet että minusta on tähän. Ja uskon että jos säilytän tämän asenteen työhöni, pystyn kehittymään vielä eläkeikään asti yhä paremmaksi siinä mitä teen!

Uskon että jatkan alalla eteenpäin, ja ehkä vielä törmään tuttuihin kasvoihin. En usko että te minusta niin helpolla pääsette ;)
Terve!
Tässä vasta olen oppinut käyttämään tätä blogia (hyvissä ajoin tietystä syystä = minulla ei ole omaa konetta), joten blogin päivittäminen jäi kieltämättä aika viimetippaan! Mutta pääasiahan on se, että olen sen kutakuinkin saanut blogin näköiseksi, ja oheisista linkeistä saa ainakin jossain määrin selville, mitä olen opiskeluaikana tehnyt, eiköstä vaan? :)
Satuin löytämään jopa 3 TOP- näyttösuunnitelmaa sähköpostista, MUTTA... koska olen semmoinen poropeukalo etten osannut niitä tänne liittää - HUOM pyysin jopa kavereilta ja veljeltäni apua, mutta kukaan heistäkään ei osannut minua auttaa - kirjoitin siis muistiini perustuen vapaasanaiset näyttökuvaukset kyseisistä päivistä. Huoh, en jostain syystä tykkää ollenkaan näistä blogissa/netissä ylipäänsä tehtävistä koulutöistä, koska se on jotenkin niin vierasta... tykkään kirjoittaa käsin, ja silloin tuloskin olisi ihan eri... mutta näillä mennään, toivottavasti tämä nyt kelpaa :)

ELI SIIS - viereisistä linkeistä löydät kuvaukset kuskakin oppimisjaksosta, olen kertonut vähän että mitä ne käytännössä tarkoittavat ja mitä näytössä tehtiin ja testattiin! Teksteissä kiteytyy se, mitä kaikkea toimitilahuoltajan työtehtäviin voi kuulua. Joten, ollos hyvä ->